Hämmennystä ja turhautumista

Mielessä pyörii paljon. Tulevaisuus, koulu, häät, matkustelu, oma koti, koira ja pienen pienet vauva haaveilut...

Olen ollut harjoittelussa koulun puolesta, ja tykkään olla siellä todella kovasti! Minulle on vähän lupailtu että pääsisin ehkä ihan töihin töihin sinne, muutamia tunteja tekemään silloin tällöin, esim. jouluna. Ihan oikea koulu alkaa marraskuun puolella, eli teoria. Se olisi sitten viimistä puristusta vailla, kesäkuussa toivottavasti valmistun eläintenhoitajaksi. Ennen sitä tulee tehdä monta näyttöä eikä niistä ole hajuakaan mitä ne oikeasti tulisi tehdä, kun itse pitää suunnitella! Ääh, toivottavasti tähän asiaan tulee PALJON selvennystä sitten pian..
Ja jos ja kun valmistun, olen mahdollisesti sitten tuolla faunattarella kesätöissä. Hihii.

Häät saavat koko ajan ihan uuden suunnan, ja välissä niille ei ole suuntaa ollenkaan. Jotenkin tutnuu etten uskalla enään yhtään mitään ostaa tai miettiä, kun en ole varma haluanko isommat häähäät. Edelleen mua vaivaa tää raha-asia ja häiritsee se seikka että laitetaan rahaa palamaan sikana siksi että muut see sutta syömään ja rellestään, vaikka niillä ei todellisuudessa kiinnostas sen suurempaa ollaanko me yhdessä vai ei.

Eli tekisi kovasti vaan suunnitella häämatkaa, mennään maistraatiassa naimisiin, karataan ulkomaille ja pistetään postikorttia sitten läheisiimmille ihmisille että lällättilää! :D
Mutta sitten mun ihana mekko ei pääsisi oikeuksiinsa vaan jäisi kaappiin pölyyntymään. Melkeen tutnuu että on PAKKO olla juhlat kun on tuo penteleen ihana mekko jota pitää saada käyttää!

Nii tämmöstä tää mun ajatuksen juoksu on, ei mitään selkeyttä ja itekki on ihan hukassa mitä sitä haluaa! Ja sitten ukko on semmonen että sille käy ihan mikä vaan nii...

Mun puolesta mennään nyt heti naimisiin ja sinne Roomaan, otan vähän opintolainaa ja se ois sillä selvä! pääsis elämässä taas eteenpäin.. ehkä jopa siihen lapseen ;D

Mun ystävälle selvisi vasta että hän on raskaana. Ja jälleen heräsi itsessäkin se kaipuu omasta.
Meillä on miehen kanssa ollut ajatuksena että lapsia sitten ku ollaan vasta 25- vuotiaita. Tämän olen itse perustellut sillä että pitää olla molemmilla ammatti, jommalla kummalla töitä ja mahdollisesti tiedossa mihin asetutaan. Kovasti olen aina puolustanut että lapselle tulee olla hyvä olla, mahdollisuus harrastaa sitä mitä tahtoo. Itselläni on ollut rankka lapsuus, siihen on riittänyt väkivaltaa, alkoholismia ja köyhyyttä.

Keskustellessani ystäväni kanssa, jolla on samankaltaisia kokemuksia lapsuudessa, ja tästä puhuessamme, huomasin että eihän meidän lapsillemme ole lainkaan tiedossa samanlaista elämää. Meidän tapauksessamme tulemme miehen kanssa toimeen loistavasti, meillä ei ole tarvetta juhlia tai ryypätä, ja tulemme toimeen taloudellisesti toimeen nytkin, kun rahan tulo on todella pieni.

Olen keskustellut miehen kanssa uusiksi elämäämme, ja mies tahtoo myös lapsen, muttei koe olevansa sille vielä täysin valmis. Mutta vuoden parin päähän siirtyi nämä haaveilut. Mutta kyllä sekin helpottaa. Vuodet menee lujaa, aika aivan katoaa.

Mutta noista häistä. Huomasin erään seikan myös meidän tulevaisuuden suunnitelmissa. Ne menevät jokseenkin näin, mun koulu loppuu joskus 2011 kesäkuussa. Miehen sivari loppuu marraskuussa 2011. Mies PÄÄSEE haluamaansa kouluun syksyllä 2012. Eli häät olisi järkeviintä järjestää vuoden 2012 talvi-kesä ajalle. Syksyllä mitään järkeä kun silloin on mahdollisesti muutto uudelle paikkakunnalle, elämän opettelu uudella paikkakunnalla, ja tosiaan miehellä se uusi koulu. Joten saa nähdä muuttuuko kuin kovasti tuo häiden ajankohta :) Jos ne juhlat on. Ja oikeasti en tiedä onko ne. Toisaalta haluttaa, toisaalta ei. Järki kamppailee tunteen kanssa :D

Ihanaa kun on joku paikka mihin saa purkaa ajatuksensa. Anteeksi niille jotka turhautuvat mun eestaas hössötykseen :D

Lopuksi kuva ensimmäisestä omasta kissastani. Kuvassa neiti on n. 6 kk. Edelleenkään kissa ei petä minua, aina vaan jaksa rakastaa ja vain äipän syli on se paras.

Starttaus

Koska pääsin varamisepalvelun akutta töihin muutamaksi päiväksi, ostin sen kunniakseni kauan haaveilemani juoksujalkineet. Tässä ne nyt on! Kalliitahan nuo oli, 129 €, mutta niissä on ylipronaatiotuki, ja gore-tex kalvo, muotoiltu ja pitävä pohja. Eli soveltuvat syys ja talvijuoksemiseen täydellisesti. Olen viimeviikolla töissä kävellyt noita jalkaan, ja nyt en huomaakaan mitään ihme paukkutukia tai muuta, ne tuntuu aivan ihanilta jalassa!

Minähän olen harrastanut juoksua yläasteella, niin pitkälle pääsin juoksemaan kuin 10 km. Sitten se jäi, ja aina kun yritin aloittaa uudelleen, polvet alkoivat vaivata huonojen lenkkareiden vuoksi, enkä ollut varaa kunnon kenkiin.

Kävin tänään aamulla ensimmäisen lenkkini, joka oli pieniä lyhyitä intervalleja, mutta tuntui tois hyvältä! Oli tarpeeksi raskas mutta kevyt. Pikku hiljaa pitää malttaa aloittaa, ettei tuo polvi taas ala irvistelemään. Ooih, olen niin kaivannut tätä :)

Eli tästä askel laihtumiseen, kunnon nostamiseen ja stressin lieventäjään :D

Eipä paljoa mittään

Edistystä ole tullut. Vastauksena anonyymille viime postauksern kommenttiin :)

Mutta jotain pientä nyt kuitenkin. Minua on vienyt kovasti työssäoppiminen, jossa teen klo 11-19 päivää, eli aikaa ei oo niiku sitten millekään tai ei vaan jaksa kun on seisonut sen 8 tuntia.

Olimme ukkelin kanssa kahden keskeisellä reissulla, yövyttiin kahdessa eri hotellissa, sviitissä ja normi huoneessa. Käytiin katsomassa Ismo Leikolan stund uppia. Oli hauska (vaikka se sitä hevosta löiki turpaan, nii oli se nyt hauska!) Siitä sitten viikonlopun jälkeen jatkoimme anoppilaan, missä olen käynyt viimeksi... kesällä 2009. Kovasti uteli tätä blogin osoitetta mutta onneksi pääsin vielä siitä luistamaan, kun täällä haluttaa muiden morsmaikkujen kesken pohtia omaa päätään, nii se ei ole kovin suotavaa että anoppi tai äiskä tulee kommentoimaan ;)
Oli todella ihana reissu. :)

Niin asiaan! Teimme hankintoja tai hankinnan. Sinooperista löytyi alesta Kiitos- tarroja. Noh olihan ne pakko staa kun oikea hinta olisi 1,20 € nii nyt olivat VAAn 0,50 €!! :D
Nii. Ja koska kovasti tahtoisin käyttää pihlajaa meidän koristeluissa, nii tui huomioitua että pihlaja on marjassa ainaki heinäkuun lopusta alkaen. Eli ehkä tuo päivä mellä aikastuu parilla kuukaudella. Lisäksi en ole tykännyt kun nyt on tullu yhtäkkiä kauhean kylmää, harmittaa.

Noh näitä nyt pohdiskellaan. Ja mun suuri elämänmuutos ei hurahtanutkan käyntiin vielä, anteeksi :(

Mutta paino on ainaki tippunut. 67 kg lähettiin ja nyt se näyttää 63-64kg. Johtuu siitä että en ole syönyt leipää enkä ruokaa ylipäätänsä. Jotenkin ei vain maistu. Tuolla töissä ollessa ei ole kauhean imartelevat keittiötilat että omenaa ja banaania saa nopeesti syötyä. Aamulla yleensä syön kunnolla ja illalla sitten odottaa sulhon tekemä ateria :) Ja kaikenlisäksi olemme meidän lomamme vuoksi aika heikoilla rahallisesti. Ilmeisesti koirakin pitää käyttää lääkärissä kun on silmä alkanut juoksujen jälkeen rähmimään ihan tolkuttomana.

Mutta kyllä täällä vielä haaveillaan ihanasta hääjuhlasta. Ja tuosta miehestä :)
Hihhih...

Askel kerrallaan

Meni sitten ihan vituilleen tää blogin ulkoasu, sori. En nyt jaksa alkaa korjaamaan sitä, vähä aikaa kirvasin, nyt keskityn muuhun. Bloggerilla on joku *#¤%&# hieno työkalu tohon taustaan, ja nyt ei sitten toimi nuo muiden tekemät taustahöskät ollenkaan... MYRR!!!

Mutta keskitytään muuhun.

Eilinen meni mun uuden päätöksen myötä kohtuullisesti. Ei syöty mitään herkkuja, josta on tullut aika paha tapa viime aikoina. Okei siinä se taisi ollakin. Mutta tuo on oikeasti tärkeää, mun vartalo muokkaantus takuulla pienemmäksi, kun jättäs urhan päivset mussuttelut, ja keskittys oikeasti muuhun. Esim. koiraan. Häihin. Kouluun. Mieheen :)

Meillä on koulusta menossa nytten työssäoppimisjakso, joka kestää marraskuulle saakka. Alotin viime viikolla työssäoppimiseni eläinkauppa ja tarvikeliikkeessä, eli Faunattaressa. Tosi kiva paikka. Olen päässyt tutustumaan ja käsittelemään jyrsijöitä ja kaloja, jotka ovat olleet mun tavoitteena. Ittellä ei ole juuri noista kokemusta. Nyt sitten meillekkin on tulossa akvaario :P Hihii!
Mutta verrattuna pelkkään eläintarvikeliikkeessä tekemääni harjoitteluun tämä on jo nyt antanut tosi paljon, koko ajan on tekemistä, eläintenhoitoa ja järsjestelyä. Pian asiakaspalvelua, kunhan uskallaudun kassaa alkaa käyttämään, se tuntuu taas niin monimutkaselta.
Ja tuossa harjottelussa aion ottaa kaiken irti, sillä sinne ois ehkä mahdollista päässä ruuha-aikoina tuuraamaan, erä luokkakaveri oli aijemmin tuolla, nii ois nyt päässy töihin kesällä.
Että wink wink. :)

Mä aijon tänään soittaa tuosta pirtistä, että millainen vuokra siinä olisi kesä-syys viikonlopulle. Koska se on vaivannut kovasti, ja olen aika varma että tuolla ne häät on sitten jos tällä paikkakunnalla asutaan vielä häiden aikaan.

Koiran kanssa tekee enemmän taas touhuta kun sen ensimmäiset juoksut näyttäs olevan loppumaan päin. Se on hoksannut vihdoin ja viimein mitä mä tarkotan kun sanon käskyn "Sivu!"


Hei, osaako joku kertoa mistä mä saan koristekiviä? Sellasia luonnollisia, sileitä, pieniä ja taikka isoja? Oisko josain puutarhakaupassa? Kun ensin ajattelin keräillä luonnosta häitä varten, mutta pöh ei tuolla oo sellasia mitä tahon, ja onhan se hommaa alkaa kivii roijaan :D


Anteeksi mun huono suomenkirjoitus, mä oon aina ollu huono äidinkielessä enkä nyt jaksanut kovin keskittyä, kun ketuttaa tää ulkoasu.

Nyt riitti!

Minä! En jaksa itseäni. En jaksa olla epävarma ja miettiä miltä muista tuntuu. En jaksa rypeä itsesäälissä edes alitajuntaisesti enkä valittaan vähäpätöisistä asioista. Enkä jaksa vain puhua vaan tehdä oikeasti jotain asioiden eteen!

Tämä on minun muutokseni hetki, kohdata todellisuus ja hyväksyä se.

En ala tässä kaikkea erittelemään miksi nyt on näin, vaan tärkeintä on että oikeasti oivaltaa ettei tätä menoa voi jatkaa jos TODELLA haaveilee ja unelmoi jostain, joka on saatavissa, kunhan näkee vaivaa.


Minä tahdon HÄÄT, jossa MINÄ olen keskipisteenä. + Sami :D
Minä tahdon MAHTUA minun hääpukuuni, joka on tuolla kaapissa, ilman että sitä pitää suurennella sen enempää, ainoastaan lyhentää, pituutta kun en pysty kasvamaan.
Minä tahdon kehittyä koirankouluttajana, koska nyt olen ihan hukassa melkein 1 ikäisen porokoiran kanssa.
Minä tahdon ihanan talon, jossa on valtava tontti, ja naapurit väh 200 m päässä.
Minä tahdon valmistua eläintenhoitajaksi vuoden päästä.
Minä tahdon töihin eläintarvikeliikkeeseen tai eläinkauppaan.
Minä tahdon akvaarion, ja hoitaa sitä niin etteivät kalat kuole ensimmäisellä viikolla.
Minä tahdon säästää rahaa häitä ja matkaa varten.
Minä tahdon lopettaa facebookin farmi pelien pelaamisen. Ne vievät tuntikausia eikä ne edes toimi.
Minä tahdon lopettaa kynsien pureskelun TÄYSIN. Olen jo kehittynyt, mutta repsahdin taas 4 kk jälkeen.
Minä tahdon kehittää parisudettamme syvemmäksi ja lujemmaksi.
Minä tahdon tukea ja kuunnella enemmän miestäni.

Minä tahdon ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN. NYT.


Tästä lisää hetken kuluttua.

Hetkessä elämistä ja haaveilua tulevasta

En ole kirjoitellut vähään aikaan, vaikka aika on ollut. Loma alkoi muutama viikko sitten, ja juhannusta juhlittiin veljen kolmekymppisten yhteydessä. Kivaa oli :)

Hääajatukset ovat ihan lopsahtaneet kasaan. Jotenkin minua ahistaa ajatus että laittaisimme jopa tuhansia euroja yhteen päivään, kun voisimme samalla rahalla mennä vaikkapa pidemmälle tai monelle eri häämatkalle! Olen kasvanut köyhässä perheessä, äitini on lähes koko elämäni ollut työtön, monesti 5 vuotta kerralla, kun työkkäri sitten patistaa johonki koulutukseen tai kurssille.
Kaikkeen mitä on, tulee olla tyytyväinen, asiathan voisivat olla huonomminkin. Meidän perheessä ei jätetty tilaa haaveilulle. Jos jotain halusi ja se ei miellyttänyt äitiä, puheet meni kuuroille korville.

Nyt haluan elää. Haavilen paljon, miehestä, omasta kodista, koirasta, kissoista, luonnosta, matkailusta, lapsista, terveestä kropasta. Joillekin tuo yhtälö vaikuttaa siltä että haluan sitoa itseni muihin. Mutta sitä se ehkä onkin. Haluan saada sen mitä toivon. Aina kun saan jonkin haaveni toteen, olen onnellinen. Ja tyytyväinen siihen, etten vain tyydy siihen mitä on vaan vaadin parempaa.

Mutta silti nousee tietynlainen ahdistus rahasta. Aina on kyse rahasta. Meillä tulee talouteen miehen työmarkkinatuki ja mun opintotuki. Opintolainaa hain vasta tänä keväänä, ja laitoin sen sellaisiin asioihin mitä halusin ja tarvitsin, mm. kannettavaan tietokoneeseen. Ja maksohan se. Mutta ainakin se on mulla tässä käytössä, tunnen sen arvon ja olen tyytyväinen. Ja maksan siitä myöhemmin.
Jos sanon ääneen jonkin asian mitä tahdon tai hankitaan, sanoo joku AINA "jaa mistäs sulla rahaa tommoseen on?" No on meillä. Se vain on mistä sen ottaa pois. Meillä ei ole autoa joka vaatii ylläpitoa eikä me rillutella baareissa. Ja syödään vähän vähemmän, joskus enemmän. Käytämme rahan muuhun.

Tämän paasauksen jälkeen voi kysyä, miksen sitten toteuta unelmahäitämme?
Ajatus ahdistaa. Toisaalta haluaisin vieläkin pienemmät häät, kahvihäät tai vastaavat. Mutta jotenki sekin tuntuisi väärältä. Kutsua ihmisiä yli 300 km päästä pieniin tai vain kahvihäihin?
Plääh..

Yritin ehdotella sulholle että jos mentäs vaan maistraattiin ja karattas ulkomaille pariksi viikoksi :)

Naisellisuus

En ole mitenkään kauhean naisellinen. Olen aina ollut sellainen poikatyttö ja vastustan yhteiskunnan asettamia pakoitteita naisille, millaisia heidän pitäisi olla.
Erityisesti sheivaaminen ärsyttää minua aivan suunnattomasti. Joo naisilla kasvaa karvaa kainaloissa, käsissä, jaloissa, naamassa, ja noh siellä. Niin kasvaa miehilläki, vielä enemmän!

Muistan ala-asteella kun joku luokkakavereistani sanoi minulle että hyi, miksi en ajele kainalokarvoja. Sillon heräsin ensimmäistä kertaa siihen että minusta oli tulossa nuori nainen. Rintani olivat kasvanee, karvaa oli kasvanut mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Ja painoni alkoi vaivata minua. Siitä lähtien olen aina "laihduttanut". Ylä-asteella sheivailin jopa käsivarsieni karvoja! Onneksi ymmärsin lopettaa sen ajoisa, ennen kuin nekin aivan tummuivat.
En ole koskaan meikannut itseäni. Muutaman kerran kaveri tai sisko on meikannut leikkien tai nykyään juhlien vuoksi. Itse en ole tahtonut alkaa meikkaamaan, koska pelkään että jään siihen riippuvaiseksi, huomaan että olen oikeasti ruma, enkä enää ikinä voi poistua kodistani ilman että puuteroin naamaani.
Minulla on jo tarpeeksi ollut paineita painoni vuoksi kun olen niin läski.

Perusluonteenikin on poika. Tykkään poikien jutuista, ja en oikein innostu tyttöjutuista.
Nyt kuitenkin kun tunnen oikeasti aikuistuneeni, olen taas kiinnostunut pohtimaan omaa ulkonäköäni. Haluaisin olla hoikka ja sporttinen, osata meikata silloin tällöin siedettävästi ja näyttää sivältä mekossa. Olla naisellinen.

Mutta minulla on ongelma. En osaa! Esimerkiksi kulmakarvani. En ole uskaltanut itse nypiä niitä millään tavalla. Päätin sitten mennä kosmetologille, ja maksaa sen 11 euroa, että ammattilainen nyppii kulmani, ja näyttää "mallia". Tässä on tulos:



Nyt epätoivoisesti yritän pitää kulmani tässä mallissa. Meinasi jo paniikki tulla kun huomasin osan karvojen jo kasvaneet, ja äkkiä pinsetit kouraan.
Ja kuten voi huomata minulla on IIIHANAT tummat lehmänripset. Näin äitini sanoja lainatakseni. Itsellä ärsyttää ripsissäni se kun ne harottavat miten sattuu, ja ajoittain olen repimässä niitä silmäluomen alta.

Tämä oli ensiaskeleeni kohti naisellisuutta. Tällä kertaa.

Jos jollakin on jotain kerrottavaa minkälainen meikki tai millaiset silmät tai kasvon muotoni ovat, kertokaa. Minä en tiedä mitään muuta kuin että olen tasapaksu pullaposki :D

Uskalsimpas!

Heippa vaan.
Minä olen Lady Keelya, ja halusin perustaa itselleni nettipäiväkirjan, jonne voin koota ajatuksiani parin vuoden päästä toteutuvista häistäni ja näin yleisesti ilmaista ajatuksiani ja mietteitäni. Pääasiassa nyt kuitenkin höpöttelen hääasioita, tai sitten en. En tiedä, se tullaan näkemään :D

Toivottavasti saan pidettyä yllä kirjoitustahtia, koska melko helposti unohdan kirjoittelun, ja en sitten kuukausien jälkeen viitsi enään. Nolottaa.

Mutta tervetuloa seuraamaan nuoren morsiammen askellusta kohti avioliittoa koiran, kahden kissan ja elämänsä miehen kanssa :)