Hääpukuni

No tässä se nyt on!


Muutaman pyysivät kuvaa puvusta, ja uskalsin ottaa sen puhtaanlakanan (puhtaan ja puhtaan, aina noita karvoja löytyy!) päälle ja sitten vaivalloisesti kuvata. Ja kun on näin kaunis sadepäivä, niin luonnonalo on aika heikko. Mutta kuitenkin, näätte sen.
Eli puku on kaksi tai no kolmiosainen. Hame-, yläosa ja bolero, tai liivi, miten se nyt on. Kun ei tuo mikään täys takki ole kuitenkaan :D

Uskalsin jopa itseni ähertää tuohon pukuun, ja meinasin sitten jäädä ihan jumiinkin siihe, kun yritin ottaa pois. Kangasta meni vetskarin väliin, ja meinasin jo itkun päästää että nyt se menee rikki :D
Mutta puku oli aivan ihana :) Tosin aivan liian pieni ja aivan liian iso, helmaa riitti aika paljon, ja kun tuossa on pieni laahuskin, ja sitten tuo yläösa ei mene aivan kiinni takaa. Eli rintavarustus on vähän liian tuhti. Noh, ei murehdita sitä, johan tässä joutaakin pienentyä...

Koska mekko on käytetty, löytyi siittä muutamia langan pätkiä harottamassa, mutta ne nyt ei ole kuin näpsäistä poikki, ja helmassa, sisäpuolella oli yksi pieni tahra, joka ei ole pesussa lähtenyt, mutta ei kyllä kauheesti haittaa, kun se tosiaan oli loppujenlopuksi niinkin halpa kuin 120 euroa :P Niin ja toi ryppyosuus kuuluu pukuun ;)

Naisellisuus

En ole mitenkään kauhean naisellinen. Olen aina ollut sellainen poikatyttö ja vastustan yhteiskunnan asettamia pakoitteita naisille, millaisia heidän pitäisi olla.
Erityisesti sheivaaminen ärsyttää minua aivan suunnattomasti. Joo naisilla kasvaa karvaa kainaloissa, käsissä, jaloissa, naamassa, ja noh siellä. Niin kasvaa miehilläki, vielä enemmän!

Muistan ala-asteella kun joku luokkakavereistani sanoi minulle että hyi, miksi en ajele kainalokarvoja. Sillon heräsin ensimmäistä kertaa siihen että minusta oli tulossa nuori nainen. Rintani olivat kasvanee, karvaa oli kasvanut mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Ja painoni alkoi vaivata minua. Siitä lähtien olen aina "laihduttanut". Ylä-asteella sheivailin jopa käsivarsieni karvoja! Onneksi ymmärsin lopettaa sen ajoisa, ennen kuin nekin aivan tummuivat.
En ole koskaan meikannut itseäni. Muutaman kerran kaveri tai sisko on meikannut leikkien tai nykyään juhlien vuoksi. Itse en ole tahtonut alkaa meikkaamaan, koska pelkään että jään siihen riippuvaiseksi, huomaan että olen oikeasti ruma, enkä enää ikinä voi poistua kodistani ilman että puuteroin naamaani.
Minulla on jo tarpeeksi ollut paineita painoni vuoksi kun olen niin läski.

Perusluonteenikin on poika. Tykkään poikien jutuista, ja en oikein innostu tyttöjutuista.
Nyt kuitenkin kun tunnen oikeasti aikuistuneeni, olen taas kiinnostunut pohtimaan omaa ulkonäköäni. Haluaisin olla hoikka ja sporttinen, osata meikata silloin tällöin siedettävästi ja näyttää sivältä mekossa. Olla naisellinen.

Mutta minulla on ongelma. En osaa! Esimerkiksi kulmakarvani. En ole uskaltanut itse nypiä niitä millään tavalla. Päätin sitten mennä kosmetologille, ja maksaa sen 11 euroa, että ammattilainen nyppii kulmani, ja näyttää "mallia". Tässä on tulos:



Nyt epätoivoisesti yritän pitää kulmani tässä mallissa. Meinasi jo paniikki tulla kun huomasin osan karvojen jo kasvaneet, ja äkkiä pinsetit kouraan.
Ja kuten voi huomata minulla on IIIHANAT tummat lehmänripset. Näin äitini sanoja lainatakseni. Itsellä ärsyttää ripsissäni se kun ne harottavat miten sattuu, ja ajoittain olen repimässä niitä silmäluomen alta.

Tämä oli ensiaskeleeni kohti naisellisuutta. Tällä kertaa.

Jos jollakin on jotain kerrottavaa minkälainen meikki tai millaiset silmät tai kasvon muotoni ovat, kertokaa. Minä en tiedä mitään muuta kuin että olen tasapaksu pullaposki :D

Ajatuksena häät

Monet alkavat suunittelemaan häitään suurinpiirtein vuotta ennen. Me aloitimme talvella, eli n.2½ vuotta ennen häitä.

Minä ja mieheni S ollaan seurusteltu vuodesta 2007. Tapasimme sattumalta netissä chatin kautta, ja juttu alkoi lentää. Vain 10 päivää myöhemmin, tapasimme S:n paikkakunnalla minne junalle menin. Ja jos vain on mahdollista, se oli rakkautta ensi silmäyksellä, kuinka kliseeltä se sitten kuulostaakin. Alkuksi jännitin kun etsin häntä juna-asemalta, mutta heti kun näin S:n, rentouduin ja tuntui kuin olisimme tunteneet jo vuosikausia. Tunne oli molemminpuoleinen. Ja siltä se tuntuu edelleen :)

Kihloihin menimme jo vuonna 2008 syksyllä, eli 14.10.2008. Siksi tuo alustava hääpäiväkin on, sillon tulee 4 vuotta täyteen kun olemme menneet kihloihin. Tosin 13.pvä siksi, koska se on lauantai :D

Puvusta. Monille morsiammille hääpuku on kovan pohdinnan alla. Foorumeita lueskeltuani tosi monelle on omassa budjetissa noussut morsiammen hääpuku yleensä etusijalle. Tai ainakin sinne kärkeen ruokien, ja juhlapaikan kanssa. Itsekin melkein ensimmäisenä olin katselemassa netistä pukuja, ja katselin niitä satoja kappaleita. Mutta mikään ei tuntunut oikein iskevän sen kummemmin. Ja koska opiskelijoita ollaan, niin en tahdo käyttää paljoa rahaa pukuun, jota pidän vain sen yhden päivän. Selailin hää foorumilta myynnissä olevia pukuja, ja silmäni osuivat yhteen aivan ihanaan pukuun, puna valkoiseen ranskalaiseen pukuun. Ja olin myyty! Pyysin lisää kuvia puvusta, koska sovitus ei ollut mahdollinen (piitkä pitkä välimatka). Vasta myöhemmin tajusn katsoa hintaakin ja se oli 150 euroa! Siis täh?

Puku on minulle liian pieni yläosaltaan (kaksiosainen), joten siihen tulee nyöritys tai sitten saan vihdoin itseni oikeesti kuntoilemaan ja pudotettua rintakokoa sen verran että se menee vetoketjuineen sellaisenaan. Mutta puku oli ensimmäinen ostomme kohti häitä, ja rakastan pukuani! Hittolainen kun sitä ei pääse jo pitämään :D

Eli löysin jo omia aatteitani puoltavan puvun: kierrätetty, ja edullinen, erittäin edullinen. Ooh.. :)
Ja erilainen. Uhmaan maailmanlakeja, toivottavasti puku saadaan sopimaan jos ei muuten sitten sinä kauniina päivänä kun vihdoin saan sen pukea oikeasti.

Uskalsimpas!

Heippa vaan.
Minä olen Lady Keelya, ja halusin perustaa itselleni nettipäiväkirjan, jonne voin koota ajatuksiani parin vuoden päästä toteutuvista häistäni ja näin yleisesti ilmaista ajatuksiani ja mietteitäni. Pääasiassa nyt kuitenkin höpöttelen hääasioita, tai sitten en. En tiedä, se tullaan näkemään :D

Toivottavasti saan pidettyä yllä kirjoitustahtia, koska melko helposti unohdan kirjoittelun, ja en sitten kuukausien jälkeen viitsi enään. Nolottaa.

Mutta tervetuloa seuraamaan nuoren morsiammen askellusta kohti avioliittoa koiran, kahden kissan ja elämänsä miehen kanssa :)